Vasenkätisyys oli yleistä kivikaudellakin

Viime jääkauden aikoihin tehtyjen luolamaalausten perusteella ranskalaiset tutkijat ovat saaneet selville, että vasenkätisiä oli tuolloin vajaa neljännes väestöstä, suunnilleen saman verran kuin nykyään, kertoo BBC News. Ranskassa ja Espanjassa tutkittiin 26 luolaa, ja niistä löytyi yhteensä 507 kuvaa, jotka on tehty ruiskuttamalla maalia käden päälle. Näistä 23% esitti oikeaa kättä, joten niiden tekijöiden on täytynyt pitää työkaluja vasemmassa kädessään. Tutkijoiden mukaan tulokset vahvistavat teoriaa, jonka mukaan vasenkätisyys antaa yksilöille jossain tilanteissa kulttuurista riippumattomia etuja.

Category:

Share:

Join the discussionSHARE YOUR THOUGHTS